Terve taas! Täällä vuodatan taas minä, Nelson!

Tänä aamuna kuului varmasti Kiinaankin asti, kun Maria huusi: "Nelson, EI!". Minua hävetti hänen puolestaan. Eihän tuommoisia saisi huudella näin mahtavalle ja komealle kissalle. Maria yritti käskyttää minua: "Tule Nelson tule! Hophop!", mutta minä olin päättänyt etten tanssi muiden pillin mukaan. Lopulta Maria joutui itse tulla hakemaan minut kielletystä paikasta.

Miina ja Jesse puuhailivat jotain Miinan huoneessa. Menin kurkkaamaan ovelle ja haistoin kinkun tuoksun. Ihmettelin, miksi minua ei oltu kutsuttu kinkkukemuihin. Astelin peremmälle huoneeseen ja näin Miinan digikameransa kanssa ja Jessen hassut rievut yllään. En tiennyt olisiko pitänyt nauraa Jesselle, vaiko itkeä tämän puolesta. Lopulta tein ratkaisuni ja nappasin Jessen palkintokinkut sängyn päältä. Hyvää oli... Eikä minun tarvinnut pukeutua mihinkään rääsyihin ja posettaa kameralle saadakseni kinkkua! ;)

Myöhemmin tänään vihdoin keksin sen! Keksin konstin päästä Miinan huoneen kaappien päälle. Koko vuoden olin pähkäillyt miten pääsisin sinne. Se oli ollut koko ajan niin yksinkertaista: korokkeelta(=Miinan olkapäältä) hyppy oven päälle ja oven päältä hyppy kaappien päälle.

 

Kun talon ihmiset olivat aterioineet päivällisensä, he katsoivat minun tärkeitä papereitani. Papereissa oli minun sukupuuni, syntymäaika, turkin väri ja joitain eläinlääkäri-juttuja. Tunsin itseni erittäin tärkeäksi, kun Jari luki ääneen Hawajilaisia sukulaisiani.

Morris tunsi itsensä mitättömäksi, koska hänellä ei ollut mitään papereita, kuten minulla ja Jessellä. Lopulta Jari löysikin Morriksen tärkeän paperin, jossa kerrottiin ainakin, että Morris on kastroitu urosja maatiaiskissa. Oli siinä myös joku epämääräinen syntymäaika... Morris oli kuitenkin tyytyväinen, että hänellekkin löydettiin joku tärkeä paperinpala.

Illalla me kaikki kurkot olimme väsyneitä...