Moikkelis! Tässä just junailin et se Jouluki on taas tulossa! Sehän on jo ensi kuussa! Voi herttileijaa... Millonkoha sitte ihmiset alkaa taas koristelee talojaa kaikella joulukrääsäl? Tänä vuonna voisin vähän auttaa ja pistää joulukuusen palloja uuteen uskoon...

Me ei muutes koskaa olla kirjotettu Joulupukille. Se Joulupukki on kyllä aika kova jätkä ku se jaksaa sillä sen pikku pulkalla kiertää maapalloa. Jessen mielestä Joulupukki on vaan joku punaisiin pukeutuva keppiä heiluttava paha partaukkeli, joka piilottaa joka vuosi lahjasäkkiin yhden ydinpommin. Eipä oo meille koskaa sellasta sattunu tulemaan... Mut kyllähän tää meijän kämppä ois muutenki ku pommin jäljiltä jos mä ja Morris ruvettas kunnolla täälä bilettämään. No ei me kuitenkaan niin villejä olla...

Mutta siis tänä vuonna ajattelin esitellä Joulupukille toivomuksia meiltä kaikilta karvaisilta lapsilta. Morris ja Jesse on kyllä niin vaatimattomia, että ei ne toivonu mitään, mut mä voin toivoo niiden puolesta.

- Haluaisin uuden pyttyharjan. Vähän isomman, että sillä vois pestä hampit kunnolla. Ja  Harjan varsi vois olla semmonen kultanen.

-  Morrikselle vois antaa jotai pastilleja ku sen henki haisee niin pahalle.

- Jesselle lentolippu Thaimaahan, että päästäs siitäki hurtasta vähäksi aikaa. >8D

- Itselleni toivoisin vielä pari rekkalastillista maitonappeja nii ois purtavaa vähäksi aikaa...

- Ja sitten vielä semmonen iso kukkaruukku minulle ja Morttenseinille, johon vois sitte istuttaa jonkun ison kasvin. Eihän kuitenkaan 2 rekallista maitonappeja riitä edes viikoksi, joten tarvitsemme jotain muutakin pureskeltavaa.

Toivottavasti saan kaiken toivomani, koska olen ollut todella kiltti kissa tänä vuonna. Jesseäkin olen räpännyt vain...totaah...Vähemmän kuin viime vuonna. Ja mitään tuhoja en ole tehnyt tänä vuonna, muistaakseni... Pari juttua vain tiputtanut lattialle ja valvottanut talonväkeä yöllä Morriksen kanssa.

Olen saanut viimeaikoina huomata, että tässä meidän huushollissamme on aivan selvästi kissa-valta. Kissat hyppivät seinille, eikä niille sanota mitään. Kissat saavat olla pöydällä, mutta koirat eivät. Aivan epäreilua! Minulle aina huudetaan "JESSE TÄNNE NÄIN!!", mutta kissoille vaan supatellaan ja niitä suostutellaan tulemaan. Kissoilla on kaikkia kivoja etuja, joita minulla ei ole. Minä olen kuullut monia juttuja, että jokaisessa suomalaisessa pirtissä pitää olla kissa ja kissa aina nostetaan pöydälle. En silti ymmärrä yhtään noita juttuja. Miksei koiraa voida nostaa pöydälle kanssa?

Kaiken lisäksi joka paikkaan pitää tunkea tajuttomasti kaikkea kissakrääsää. Tauluja ja muita koriste-esineitä. Tälläisestä epäjumaluudesta minunkin pääni menee pyörälle.

Meille on tullut 2 uutta kellotaulua. Yksi tuli olohuoneeseen ja yksi tuli taas Miinan huoneeseen. Ja arvatkaas minkälainen se Miinan huoneen kello on... Tietenkin kellotaulussa möllöttää iso kissanpää! Minusta kello on tosi ruma. En tajua mitä hienoa ihmiset näkevät niin rumassa kellossa. Morriksen mielestä taas uudessa kellossa on jotain todella komeaa ja ainutlaatuista.

Tämä on törkeää... Minua matkitaan koko ajan! Tälläinen alkaa pikkuhiljaa ottaa pattiin! Joka paikassa joka päivä on joku minua matkimassa! Se ei oo reilua. Ei jää jäljelle mitää ommaa jos koko ajan matkitaan kaikki.

Aina minua ollaan seuraamassa joka paikkaan. Joskus joudun piiloutumaan Nelsonilta ja ihmisiltä. Aina minut löydetään. Pahuksen Jesse, joka aina paljastaa lymypaikkani! >:(

Nelson on matkinut minua aina. Olenhan hänen roolimallinsa. Mutta nytten on Jessekin minua matkimassa! Tämä ei ole kivaa ollenkaan. Miksei hän voi matkia itse itseään. Hänhän se meistä vanhin ja voimakkain on.

Sanokaas nyt mitä ihmettä mää teen näiden matkijoitten kanssa. :<

 

Terve kaikki! Morris täällä! Meiltä ei ole tullut uusia kirjoituksia pitkiin aikoihin, sillä meihin on iskenyt se melkein kaikille tuttu vaiva: laiskuus. Muistutin muita meidän blogistamme, mutta kukaan ei jaksanut tehdä elettäkään blogimme hyväksi, joten minä ajattelin tarttua tilaisuuteen ja pelastaa tämän blogin! Tässä viime aikoina ei ole kyllä tapahtunut mitään kirjoittamisen arvoista, mutta ehkä voisin vähän kertoa meidän tutustumisesta Jesse-koiraan.

Muutimme tänne viime keväänä. Olemme uusioperhe, minä ja Nelson ei tunnettu Jesseä ennen. Taloon tuli Jessen lisäksi muitakin uusia tuttavuuksia: nykyinen emäntämme ja hänen tyttärensä(kirjoittaa tätä blogia).

Ensimmäistä kertaa kun tapasimme Jessen meitä kauhistutti: "Kuka tuo on? Mitä se tekee täällä!". Tapaaminen ei tehnyt meihin ainakaan vaikutusta. Jesse innostui ja jahtasi meitä takaa. Olimme ihan paniikissa emmekä tajunneet silloin yhtään mistä oli kyse. Nelson loikkasi pitkän loikan keittiön kaappien päälle ja minä yritin piiloutua pahvilaatikkojen taakse.

Yhdessä asuminen Jessen kanssa oli aika hankalaa. Minä ja Nelson vietettiin paljon aikaa saunassa ja kodinhoitohuoneessa, jonne Jessellä ei ollut mitään asiaa. Välillä me aina kipitettiin nopeaan toiselle alueellemme; yläkertaan. Illalla kun tuo 'hirviö' nukkui me hiiviskeltiin alakerrassa.

Puolen vuoden tutustumisen jälkeen minusta ja Jessestä tuli ihan hyvät kaverit. Nelson vain oli hieman epäluuloinen. Nelsonin mielestä tuo iso kirppusirkus voi hyökätä milloin tahansa. Nelsonilla ja Jessellä olikin ollut vähän pientä kärhämää. Välillä tuntui ettei sitä jatkuvaa kitinää ja sähinää jaksanut enää kuunnella. Pahinta oli kuitenkin jatkuva pelko, että jommalle kummalle käy pahasti. Onneksi kummallekkaan ei käynyt mitenkään, Jessellä aukesi vain pari kertaa silmäkulma.

Nykyään elämämme on ihan normaalia ja rauhallista. Mitä nyt välillä tuossa Nelson Jesselle sähiseekin. Istumme ja tarkkailemme ihmisiä samassa huoneessa ilman tahinaa. Jesse ei sano mitään vaikka välillä juon hänen juomakupistaan! Reviiritkin on varmasti jo jätetty pois. Paitsi, että sauna on vielä yhä minun ja Nelsonin valtakunta. Jessellä on sitten oma vakiopaikka olohuoneen nojatuolissa.